sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Pyry hieronnassa

Noniin, Pyry kävi tiistaina hieronnassa, johtuen siis siitä että oli lokakuussa ihan jumissa, josta hierottu, kipulääkekuurilla viikon ja levossa enemmän ja vähemmän. Ekan viikon enempi levossa ja hihnassa, ja sitten sen jälkeen on saanut olla vapaana, mutta aksatreeneihin tai kisamatkoille ei ole päässyt autoon makaamaan, kuin jos on ollut pakko ottaa mukaan. Välillä Pyry on saanut lyhyempiä lenkkejä, ja myös menty vähän pidempiäkin (max. 50 min).

Ja tulos oli, että Pyry oli enemmän jumissa kuin aikaisemmin, niska, lapojen takaa, vasemman puolen lonkka oli jumissa, ja lannerangan alue. Mitens tässä nyt näin kävi. Jos olisi ollut lihasperäistä, niin olisihan tuo levolla, hieronnalla  ja kipulääkkeellä helpottanut jonkin verran, mutta ei olisi pitänyt mennä pahemmaksi.

Pyryn vasemman puoli on selkeästi se mitä se suojaa, mutta sillä puolella taas on suurempi lihas, vaikka keventää sitä jalkaa. Olisiko kuitenkin oikealla puolella vikaa, kun ihan kuin se olisi suojannut enemmän sitä puolta nyt. Vasemman puolen lonkka oli jäykkä, mutta oikea puoli oli paljon rennompi. Vasenta puolta suojasi myös enemmän hännällä. Kuulemma niskasta takaosaan menevä yhtenäinen lihaskalvo oli jotenkin paksuuntuneen oloinen koko matkalta.

Tarkistin aikaisempia hierontakertoja, ja helmikuussa Pyry oli pitkän tauon jälkeen tosi hyvässä kunnossa eikä mitään jumia missään (oltiin kisattu talvi). Sitten seuraavan Pyryn hieronta venyi elokuuhun, kesä-heinäkuu ja etenkin heinäkuu oli Pyryllä ollut taukoa aksasta, ja oli lomaa. Elokuussa sitten hieronnassa sillä oli oudosti lapojen takaa hirveä jumi. Eli tämä juontaa todennäköisesti sinne asti kuitenkin. Erityisen outoa on, että Pyry on oli ollut aika hyvin levossa ennen elokuun hierontaa, ja sitä kun on vuosia kuitenkin hierottu, niin sillä ei ole juuri koskaan mitään jumeja, muuta kuin Haltin törmäyksistä johtuvia ja kerran SI-nivel piti oikaista. Ja nyt menee ihan huolella jumiin levossakin.

Maanantaina mennään ortopedille, joten sitten selviää onko luustossa tai nivelissä mitään vikaa.

Ja ilouutisia kotoa, meidän parin talon päässä olevassa naapurissa on alkaneet juoksut, ja siis nyt alkoi muutaman viikon kiinnipitoaika molemmilla koirilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti